VETOOMUS

 

Vetoomus Lahden kaupungin päättäjille ja virkamiehille.

 

Kuurojen Liitto ry täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden merkeissä kiertää paikallisyhdistyksissä kautta maan viesti, jossa vedotaan Suomen tasavallan presidenttiin, eduskuntaan ja muuhun julkiseen valtaan kuurojen aseman ja kielellisten oikeuksien edistämiseksi. Lahden Kuurojen Yhdistys ry allekirjoittaa Kuurojen Liiton valtakunnallisen vetoomuksen ja esittää Kaupungin päättäjille ja virkamiehille oman vetoomuksensa.

 

Oma toimitila yhdistykselle

Yhdistyksellämme ei ole tällä hetkellä omaa huoneistoa, koska jouduimme myymään huoneistomme Karjalankadulta kohonneiden remonttikustannusten vuoksi. Huoneisto on ollut aina tärkeä kokoontumispaikka ja sitä sanotaan myös kuurojen toiseksi kodiksi. Tällä hetkellä yhdistyksen mapit ja toimistotarvikkeet ovat johtokunnan jäsenten kotona. Yhdistyksellä ei ole omaa televisiota, digiboksia, videota ja dvd-laitetta. Sähköpostiliikenne hoidetaan tällä hetkellä puheenjohtajan kotona hänen omalla tietokoneellaan. Esitämme, että kaupunkimme osoittaisi ja kustantaisi virkeälle yhdistyksellemme toimitilat, johon yhdistyksen laaja historiallinen arkisto ja tämän päivän asiakirjat sekä (tieto)tekniikka voitaisiin sijoittaa, ja jossa olisi riittävät toimisto-, kahvio- ja kokoontumistilat.

 

Viittomakielen tulkkipalvelut

Tällä hetkellä kaupungissamme on 2 virkatulkkia ja 6 asioimistulkkia, kuitenkaan tulkkia ei aina saa esim. iltaisin eikä hätäpäivystystä ole pystytty järjestämään. Esitämme kaupunkimme päättäjille ja viranomaisille, että tilanteen helpottamiseksi lisättäisiin tulkin virkoja. Etätulkkauspalvelujen käynnistämistä pitäisi suunnitella kaupungissamme. Etätulkkaus säästää asiakkaitten ja tulkkien aikaa sekä matkakuluja.

 

Palveluasuntoja ikääntyneille kuuroille

Ikääntymisen myötä päivittäinen avuntarve lisääntyy, tarvitaan omakielistä neuvontaa, ohjausta ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä. Suuri puute on myös viittomakielisistä kotiavustajista. Lahden Kuurojen yhdistyksellä on tarjolla eläkeläispiirin viittomakielisiä kerhoiltoja myös ikääntyneille. Toivomme kaupunkimme järjestävän viittomakielisille kuuroille ikääntyneille palveluasuntoja, joko itse tai yhteistyössä esim. Asuntopalvelusäätiö ASPA:n kanssa tai  kaupungin varoilla palkatun viittomakielen taitoisen kotipalvelun työntekijän, jonka toimenkuvaan kuuluisivat myös esim. sairaalassa olevien kuurojen sekä yksinäisten kuurojen tapaamiset. Yhdistyksemme on halukas, yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, tuottamaan viittomakielisiä palveluja ikääntyneille.

 

Tietoyhteiskunta, toiminnanohjaaja, kuljetuspalvelut

Kaikenikäiset kuurot tarvitsevat toimintaansa ja tiedonhakuun tietokonetta ja internet-yhteyksiä, myös nuorten opiskeluun tietokone on usein välttämätön. Tietokone toimitiloissa lisää nuorten aktiivisuutta osallistua yhdistystoimintaan ja vähentää syrjäytymisriskiä.

Kaikenikäisiä varten toivomme saavamme kaupungin varoilla palkatun toiminnanohjaajan järjestämään kerhotoimintaa ja kouluttamaan tietokoneen käytössä. Kaupungiltamme toivomme myös kuljetuspalveluja kuuroille syrjäseudulla asuville vanhuksille.

 

Yhteistyö

Yhdistyksemme ehdottaa kaupungin ja yhdistyksen välille ns. ostopalvelusopimusta, jolloin yhdistys tuottaa kaupungille viittomakielisiä palveluja ja kaupunki ostaa niitä, esimerkiksi viittomakielen opetusta virastojen työntekijöille ja toiminnanohjaajapalveluja kaupungin viittomakielisille kuuroille. Tämä parantaisi kuurojen työllisyystilannetta.

 

Lahdessa 10.8. 2005

 

Lahden Kuurojen Yhdistys ry

 

 

 

Terhi Lappinen                                             Juho Strandén                       

puheenjohtaja                                             vt. sihteeri

 

Etusivu  |   Sähköposti   |   Palaute    |   Yhteystiedot

Copyright © 2005 Lahden Kuurojen Yhdistys ry, Jani Toivanen.